Wednesday, November 4, 2015

Lofthansa valaisinarvonta // Lofthansa luminaires





Harvoin kolahtaa heti ja isosti. 
Näin kävi syyskuussa Kaapelitehtaan Design Marketissa, kun näin L o f t h a n s a n valaisimet ensi kertaa.
Yksinkertainen ja pelkistetetty muotoilu ihastutti välittömästi.
Kun kuulin, että valaisimet valmistetaan vieläpä käsityönä ja kierrätysmateriaalista, niin se olikin aika lailla siinä.
Tiesin löytäneeni pitkästä aikaa jotain täydellisesti meidän kotiin sopivaa.
Ja jopa hyödyllistä :)

Lofthansan ihanien valaisimien takana on Olli Hietajärvi, joka valmistaa ne alusta loppuun saakka itse.
Kaikki sai alkunsa siitä, kun Olli löysi kirpputorilta lasisen valaisinkuvun ja halusi tehdä siitä lampun itselleen.
 Valaisimen anatomia oli valosuunnittelijana työskenneelle Ollille tuttu juttu. 
Puisen runko-osan tekemisen Olli on opetellut yrityksen ja erehdyksen kautta usemmalla sorvauskurssilla.
Valaisimien materiaalina on kotimainen koivuvaneri ja valkoinen opaalilasi, siis ihan täydellinen yhdistelmä.
Kuvut Olli hankkii kirpputoreilta ja puumateriaalikin on kierrätettyä.
Eri malleja on valikoimassa sen mukaan, millaisia kupuja on kulloinkin saatavilla.
Jokainen valaisin onkin taatusti uniikki. 
Valaisinvalikoimaan voi käydä tutustumassa Lofthansan kotisivuilla.

Kaikista kivoista malleista omaksi lemppariksi valikoitui kuvien valaisin
(malli 002), jota on olemassa kahta eri kokoa ja myös riippuvalaisinversio.
Nyt saman hienon käsintehdyn valaisimen voi saada pre-joululahjaksi itselleen :)
Saan nimittäin arpoa blogini lukijoiden kesken siitä pienemmän koon, jonka mitat
ovat Ø 8,5cm ja korkeus n. 17cm. Kokonsa puolesta se sopii helposti mihin tahansa.
Meillä se löysi paikkansa yöpöytänä toimivan wallboxin päältä.
Arvontapalkinnon lahjoittaa Lofthansan Olli. Suuri kiitos siihen suuntaan!


Arvontaan osallistut kun 
1. käyt tykkäämässä Lofthansan facebook-sivuista täällä
2. jätät viestin tämän postauksen kommenttikenttään.

Cirkuksen kirjautuneet lukijat ovat mukana kahdella arvalla, muista ilmoittaa
kommenttikenttässä monellako arvalla osallistut arvontaan. 
Nimimerkillä osallistuvat jätättehän myös meiliosoitteen.


Arvonta päättyy 11.11.2015 klo. 21.00


Onnea arvontaan!


* * *

Lofthansa lamps - love at first sight.
They are plain and beautiful and made of recycled materials.
Just perfect to our home.



- blogiyhteistyö / Lofthansa
valaisin on saatu bloginäkyvyyttä vastaan




84 comments:

  1. Ehdottomasti mukana! Mainion näköinen!! Kahdella arvalla siis.

    ReplyDelete
  2. Ihana lamppu !
    Kahdella arvalla mukana.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    ReplyDelete
  3. Onpa upea valaisin, jonka valmistustapa vakuuttaa. Ehdottomasti mukana arvonnassa, kahdella arvalla :)

    ReplyDelete
  4. Tosi upea valaisin. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    ReplyDelete
  5. Vau mikä valaisin ja valmistustapa. Mukana arvonnassa kahdella arvalla :)

    ReplyDelete
  6. Kahdella mukana.
    pia_turunen@luukku.com

    ReplyDelete
  7. Ihana uusi tuttavuus nämä lamput! Osallistun kahdella arvalla!

    ReplyDelete
  8. Kuulostaa ihan mahtavalta valaisimen valmistustapa! Mukana kahdella arvalla.
    pilviraitti@gmail.com

    ReplyDelete
  9. Aivan ihana! Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    ReplyDelete
  10. Wautsi mikä valaisin 😊 kahdella arvalla mukana!
    tsinnias@gmail.com

    ReplyDelete
  11. Upea! Kahdella mukana. :)
    piivoitto@gmail.com

    ReplyDelete
  12. Vakuuttavaa! Mukaan mielin kahdella arvalla.

    ReplyDelete
  13. Ehdottomasti kahdella arvalla mukana! Kierrättämällä kaunista, mikä sen parempaa!

    ReplyDelete
  14. Mäkin olen ihaillut näitä mukaan yhdellä arvalla.

    ReplyDelete
  15. Mukana! :) Upea valaisin! :) kahdella arvalla mukana.

    hemantinde@hotmail.com

    ReplyDelete
  16. Upea valaisin <3
    Kahdella arvalla mukana!

    ReplyDelete
  17. Kaunis valaisin, siispä mukaan arvalla.
    sirkku.eskolin@elisanet.fi

    ReplyDelete
  18. Onpa yksinkertainen mutta erittäin tyylikäs. Sopisi meille hyvin.
    Kahdella arvalla mukana. klaara49@luukku.com

    ReplyDelete
  19. Voi ihanuus. Tuon haluaisin! Tykätty ollaan ja lukijasi ollaan, joten kahdella mukana.

    ReplyDelete
  20. upea valaisin ! mukana kahdella arvalla ! :)

    ReplyDelete
  21. Kahdella mukana! Aivan mielettömän upea valaisin, joka sopimi mainiosti uuteen olkkariin :)

    ReplyDelete
  22. Ihana valaisin ja ihana blogi. Uusia tuttavuuksia kummatkin! Mukana arvalla :) rouvastam@gmail.com

    ReplyDelete
  23. Aivan ihana valaisin! Juuri tuollaista olen kaivannut meille, kiitos vinkistä myös :)! Kahdella mukana.

    ReplyDelete
  24. Ihana. Olipa kiva voittaa. 2 arvalla mukana.

    ReplyDelete
  25. Todella kaunis valaisin ja vielä kohtuuhintainen - tykkään! Mukana kahdella arvalla. :)

    ReplyDelete
  26. No eipä yhtään harmittaisi, jos kerrankin arpaonni suosisi! Sitäpaitsi löytyi taas uusi, ihana blogi seurattavaksi :-)
    kissa.kattinen@gmail.com

    ReplyDelete
  27. Arvalla mukana. Hieno idea ja ällistyttävän hieno lopputulos!! sallamari.haukkala@seinajokinen.com

    ReplyDelete
  28. Onpa kaunis. Kahdella mukana.
    johannaliina(at)gmail.com

    ReplyDelete
  29. Aivan ihana! Mukana kahdella arvalla

    ReplyDelete
  30. Kyllä ovat kauniita valaisimia. Yhdellä arvalla mukana!

    ReplyDelete
  31. Mukana kivassa arvonnassa yhdellä arvalla.
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    ReplyDelete
  32. Kaunis valaisin, jolle olisi jo paikka katsottuna :) Mukana siis yhdellä arvalla. -Anu
    (markkanen.anu@gmail.com)

    ReplyDelete
  33. Vau! Ihana valaisin, mukana arvonnassa.

    Sini K

    ReplyDelete
  34. Hieno valaisin! Mukana yhdellä arvalla.
    h.jantti@hotmail.com

    ReplyDelete
  35. Järjettömän kaunis valaisin <3 Kahdella arvalla mukana arvonnassa :-)

    classyxl.blog@gmail.com

    ReplyDelete
  36. Wow, tulevaisuuden suuria klassikoita. Kaunis, ajaton valaisin. Mukana yhdellä.
    flight(at)luukku(piste)com

    ReplyDelete
  37. Mukana kahdella arvalla!
    emiliateronen@gmail.com

    ReplyDelete
  38. Ilman muuta mukana kahdella arvalla :)

    Mukavaa viikonloppua <3

    ReplyDelete
  39. Kahdella arvalla mukana! Tosi kaunis lamppu :)

    ReplyDelete
  40. Kahdella arvalla mukana! <3
    ksvuori@gmail.com

    ReplyDelete
  41. Ihana valaisin, mukana yhdellä arvalla,
    T.Mariah
    mariah-79(at)suomi24.fi

    ReplyDelete
  42. Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    ReplyDelete
  43. Mielettömän upea ja kaunis valaisin 😍
    Ehdottomasti mukana kahdella arvalla!

    ReplyDelete
  44. Mielettömän upea valaisin 😍
    Ehdottomasti mukana arvonnassa Kahdella arvalla!
    Mukavaa viikonloppua sinne 😊
    johannajuhela@hotmail.com

    ReplyDelete
  45. Onpas suloinen ja tyylikäs valaisin! Mukana yhdellä arvalla. :)

    punapeippo(at)luukku.com

    ReplyDelete
  46. Ihana valaisin. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla.
    annamari.heikkinen@hotmail.com

    ReplyDelete
  47. Kahdella arvalla mukaan :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    ReplyDelete
  48. Yhdellä mukana!

    Matleena
    emppu_98@windowslive.com

    ReplyDelete
  49. Tosi kaunis! Kahdella arvalla olen mukana. suvi.vikholm(a)luukku.com

    ReplyDelete
  50. Kahdella arvalla mukana! :)

    jolannian@gmail.com

    ReplyDelete
  51. Aivan ihana lamppu. Sopisi meidän kotiin täydellisesti. Kahdella arvalla mukana. :)

    ReplyDelete
  52. Kahdella arvalla mukana :) Aivan upea valaisin!
    netteri@gmail.com

    ReplyDelete
  53. Kahdella! Sopisi upeasti uudelle marmoripöydälle :)
    pienempi@gmail.com

    ReplyDelete
  54. kahdella, mariestrange(a)hotmail.com

    ReplyDelete
  55. Hieno idea!

    terveys1(a)wippies.fi

    ReplyDelete
  56. Kahdella arvalla mukana! Upeita valaisimia! Mietin jo tuota katosta roikkuvaa keittiöömme.. :)

    ReplyDelete
  57. Mukana kahdella arvalla!
    salla.kivisto(at)gmail.com

    ReplyDelete
  58. Ihana arvonta, kahdella mukaan!
    j.maailmanparaspaikka(at)hotmail.fi

    ReplyDelete
  59. Kahdella mukaan upean valaisimen arvontaan.
    hamalainentm@gmail.com

    ReplyDelete
  60. Mukana kahdella arvalla :) Hienoja valaisimia!

    anna_88@luukku.com

    ReplyDelete
  61. Ompas hieno valaisin! :) mukana kahdella arvalla.
    hilsan@luukku.com

    ReplyDelete
  62. Kauniita valaisimia! Tällainen olisi ihana voittaa!
    t. Terhi (terhivir@gmail.com)

    ReplyDelete
  63. Mukana yhdellä arvalla kauniin valaisimen arvonnassa.
    josjakun (a) yahoo.fi

    ReplyDelete
  64. Uusi tuttavuus mulle, mutta kolahti kyllä heti sekä idea että tuotteen ulkonäkö.
    Kahdella arvalla mukana, jee. :)

    ReplyDelete
  65. upea valaisin. mukana yhdellä arvalla. kaimaen1 at luukku.com

    ReplyDelete
  66. Ihana valaisin ja aivan uusi tuttavuus :) Kahdella arvalla mukana!
    kotihiirivarvikossa(at)gmail.com

    ReplyDelete
  67. Yhdellä mukana. saanamy@gmail.com

    ReplyDelete
  68. Kiva uusi tuttavuus. Täytyykin alkaa seurata postauksiasi.

    ReplyDelete
  69. Mukana! Kirjauduin lukijaksi, mutta en ole FB:ssa.. Olenko siis mukana yhdellä?

    ReplyDelete
  70. Ihana valaisin, yhdellä mukana.
    barbarelli1970 (@) gmail.com

    ReplyDelete
  71. Mainio muotoilu ja ihanan kestävä tuotanto. Kahdella arvalla mukana.

    ReplyDelete
  72. Ihana! Ehdottomasti mukana kahdella arvalla!

    ReplyDelete
  73. Todella tyylikkäs valaisin! Kahdella arvalla mukaan!
    ameliarose211@gmail.com

    ReplyDelete
  74. mukana arvonnassa :)
    pelkonen.sari@gmail.com

    ReplyDelete
  75. Tosi tyylikäs! Kahdella arvalla mukana.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    ReplyDelete
  76. No voi mahoton, näin ihana arvonta ja multa meinasi mennä sivu suun :) Nyt hopusti ja kahdella arvalla mukaan!

    ReplyDelete
  77. Viime hetkellä kahdella arvalla mukaan. Kiitos muistutuksesta :) Upea valaisin!

    ReplyDelete
  78. Ihana lamppu! vieläkö kerkeän arvontaan mukaan?:) elisakin83@gmail.com

    ReplyDelete
  79. KOLAHTI täälläkin! :) Ihana <3 Ja kahdella mukana :) kaksinkertainenilo@gmail.com

    ReplyDelete