Thursday, September 24, 2015

fanitan - Marianne Huotari // fan of Marianne Huotari




Olin jo tekemässä Habitaresta koottua postausta siitä, mitä kaikkea  messuilta jäi mieleen.
Sen sijaan poiminkin yksittäisen ihmisen, muotoilija Marianne Huotarin.
 Aika harvoin innostun yhden ihmisen kaikista töistä näin paljon.
Tiedän jo valmiiksi, että mitä tahansa lahjakkaan muotoilijan käsistä pääsee ihmisten ilmoille, niin tykkään siitä. 
Mariannen työt ovat tyylipuhtaita, yksinkertaisen kauniita ja toiminnallisia.
Se on taito se.
Ensimmäisen kerran törmäsin Mariannen töihin Helsinki Design Weekin Lähimuoto - näyttelyssä 
Teurastamolla v.2014, josta kolme ensimmästä kuvaa on otettu. Ihastuin totaalisesti Lippa-hyllyyn. 
Samana vuonna Habitaressa oli Eco-designin osastolla esillä puisia säilyttimiä ja taas ihastuin.
Tänä vuonna Habitaren Protoshopissa oli ihan mahtava oivallus, Poiju-veitsi.
Kelpuuttaisin sen jääkaapissa voirasian päällä lepäävän veitsen tilalle koska tahansa.
 Valitettavasti siitä otettu lähikuva ei onnistunut, mutta viimeisessä kuvassa niitä tönöttää.

Mariannen töitä on vilahdellut lehdissä ja juttu Mariannesta oli Dekossa 5/15.
Hienoa! Toivottavasti upeita juttuja saadaan kauppojen hyllyille saakka.
Täällä ainakin on yksi potentiaalinen ostajaehdokas.
Silmä kovana ja mielenkiinnolla odotan mitä Marianne keksii seuraavaksi.


* * *

These lovely works are designed by young and talented finnish designer Marianne Huotari.
For mor information visit her homepage here.





6 comments:

  1. Replies
    1. Kiva :) Mariannen töihin on kyllä helppo rakastua.

      Delete
  2. Lippa-hylly on kyllä makee ja niin moni muukin. Taitava!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lippahylly on ihan mielettömömän kaunis kaikessa yksinkertaisuudessa. Kuin seinäkoriste. Sellainen on toiveissa saada joskus omalle seinälle.

      Delete
  3. Minäkin ihastuin tuolla Teurastamolla Mariannen tuotteisiin <3

    ReplyDelete