Friday, May 23, 2014

koukussa // obsessed



Sateenkaaria ja serpentiiniä - blogin Laura järjesti kivan blogitapaamisen 
Oulunkylän Lankamaailmassa.
Sen ansiosta sitä ollaan nyt vahvasti koukussa. Ihan kirjaimellisesti.
Illan aikana neuvoja ja ohjeita saatiin Lankamaailman tytöiltä mahtavasti kädestä pitäen.
Huomattavasti kivempaa kuin kotona Ytuben äärellä yksin äheltäminen.
Tällä kertaa virkatusta korista tulee ehkä jopa kori, eikä tytön pehmohiirelle kelpaava pesä.
Lankamaailmalta saatiin mukaan inspiroivat pussukat, joissa oli lankaa, ohjeita, koukkuja ja puikkoja. 
Ja jo nyt on tuhat ideaa päässä!
Ensin pitää kuitenkin saada kori väkerrettyä. Näin aloittelijalta se vaatii ihan hartiavoimia.
Lupaan esitellä lopputulosta, tuli mitä tuli ;)

Touhusin korin kimpussa niin intona, että kuva-anti itse paikasta jäi laihanlaiseksi.
Paikka on todellakin hulppea,  600m² käsityölankoja ja tarvikkeita!
Kuvia voi käydä kurkkimassa vaikka Lauran blogista.

Iso kiitos Lauralle kutsusta ja kivan tapahtuman järkkäämisestä, ja bloggaajille hyvästä seurasta!
Lankamaailmalle kiitos inspiroivasta illasta, opastuksesta ja ihanasta goodiebagistä.
Ja kiitos myös illan muille sponsoreille.
Kivaa oli!

* * *

I have a huge inspiration going on.
Thanks to blogger's meeting in Lankamaailma in Oulunkylä.
We had a great evening. It's much more fun to learn new things together.
Now I'm really obsessed with crocheting.











10 comments:

  1. Mä hurahdin myös virkkaamiseen muutama viikko sitten pitkän tauon jälkeen. Mikään taituri en itsekään ole, mutta Virkkuri-kirjan ihanuudet houkuttelivat taas jotain kokeilemaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On tosi kivaa puuhaa :) Joskin näillä helteillä myös hikistä

      Delete
  2. Se ei oo vielä yhtään pallo!
    Mä oon vielä suunnitteluvaiheella. Ja motivaationodotusvaiheessa.
    Sitten kun aloitan, olen pysäyttämätön. Sitä odotellessa

    Sun bambu-langasta saa erityylikkään tiskirätin. Niin kaunis sävy on.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pikkasen tuuppaa kippuroitumaan, mutta jo alku on ihan toisenlainen kun mihin aiemmin pystyin. Mulla kävi tuuri goodiebagin kanssa, sain just itelleni sopivan värisiä lankoja :)

      Delete
  3. Virkkaaminen on kivaa erityisesti kesällä, jostain syystä? Kiitos blogissasi olleista köpiksen sisustuspaikkojan esittelystä. Olen menossa opintomatkalle sinne elokuussa ja sain kuin tilauksesta osoitteita matkan vapaahetkiä varten.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva jos postauksista on iloa. Kööpenhamina on mahtava paikka. Kivaa opintomatkaa, sitten kun sen aika tulee!

      Delete
  4. Jeee! Tavoite täytetty siis ;) Hyvälle tuntuu, että ihmiset innostuu puuhaamaan.
    Mä niin mielenkiinnolla odotan sun tilannepäivityksiä. Alku näytää ainakin ihan täydelliselle.

    Oli kiva nähdä, toivottavasti pian taas ♥
    Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se tunne kun oppii jotain uutta on mahtava. Vähän kuin silloin kun oppii ajamaan pyörällä :)
      Näillä helteillä pihahommat on vieneet mennessään, mutta kyllä se kori hissukseen valmistuu. Oli tosi kiva tavata! Leppoisaa sunnuntaita.

      Delete
  5. Ihanalta kuulostaa. Virkkaaminen on minun lempipuuhaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Koukuttavaa puuhaa :) Palkitsevaa tehdä jotain, missä työn tulos näkyy.

      Delete