Thursday, November 21, 2013

varaslähtö Tove Janssonin juhlavuoteen

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 
Ensi vuonna Muumihahmojen luojan Tove Janssonin syntymästä tulee kuluneeksi
100 vuotta. 
Sen kunniaksi Arabia, Finlayson ja Fazer järjestivät Arabiakeskuksessa Muumiaiheisen syntymäpäiväjuhlan,
jota viettämään kutsuttiin bloggareita lapsineen.
Illan ohjelmassa oli kakun koristelua, askartelua ja pöydän kattamista.
Yhdessä Hunajaista-blogin Riikan & Mami Go Go Mintun kanssa teimme
kakun ja kattauksen lapsen kädellä ja mielellä.
Eli paljon ja kaikkea :)
 
Juhlavuoden kunniaksi Arabialta ilmestyy rajoitetun ajan saatavilla olevaa
Toven juhla-sarjaa. Sarjaan kuuluu mukin lisäksi kolme erikokoista kuvissakin vilahtavaa puukantista purkkia. 
Finlayson puolestaan osallistuu juhlavuoteen lanseeraamalla oman Tove-100 malliston,
johon kuuluu kaksi uutta Muumi-kuosia; Juhlamuumi ja Muumiystävät.
Uusia kuoseja tulee olemaan keittiö,- ja  makuuhuonetekstiileissä, sekä pientuotteissakin. 
Juhlavuodessa on mukana myös Fazer, jonka ensimmäiset Muumi-makeiset on tulleet myyntiin jo 1950-luvulla!  Luvassa on uusia makeisia.
 
Omat pirpanat ei tällä kertaa pääseet osalliseksi tästä kaikesta kivasta,
mutta äippä nautti synttärijuhlista lapsen ilolla :)
Kiitos ja kumarrus illan ihanille emmännille ja kivoille seuralaisille!
 
 
Tulossa on Muumi-aiheinen arvonta, joten
 Muumin ystävät, olkaahan kuulolla!
 
 
 
 
 
 

11 comments:

  1. Oi että! Tuo muki on ihana (Vaarallinen matka on aina ollut lempparini, yhdennäköisyyttä kirjan Sannaankin löytyy;-)) ja samoin tuo toinen kangas, ilmeisesti Juhlamuumi. Kivoja juttuja odotettavissa siis ensi vuodelle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä tykkään ton mukin värityksestä tosi paljon. Raikas! Ja se sopii mainiosti raidallisen Origon kanssa.

      Delete
  2. Voi mitä värejä, upeaa! :)

    -piia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vai mitä! Seuraavilta lasten synttäreiltä taitaa löytyäkin värejä...

      Delete
  3. Kirjaimellisesti: TOSI MAKEETA! Ihana, värikäs ja herkullinen kattaus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo ihana värikäs sillisalaatti, joka toimii!

      Delete
  4. Oi mahtavaa miten hienoja juttuja! Muumit on ihania :)

    ReplyDelete
  5. Replies
    1. Kiitos Iris. Kyllä mä inspiroiduin tästä niin, että seuraavilla lastenkutsuilla ei säästellä väreissä.

      Delete
  6. Onpa teillä ollut mukavaa kuvista päätellen. :)
    Anna E.

    ReplyDelete