Thursday, January 14, 2016

viherterapiaa Kekkilän kanssa // green theraphy




Miten ikävä onkin ollut vihreää!!!
En edes tajunnut sitä, ennen kuin kävin Kekkilän järjestämässä pressitilaisuudessa 
Floristi Hanna Piipon työpajassa sai lyödä sormet hetkeksi multaan ja loihtia pienen istutuksen. 
Ai että se tuntui hyvältä. Aloin haaveilla kasviseinästä, kokedamoista ja terraarioista. 
Harmi, ettei ollut enempää aikaa jäädä lorvimaan vehreyden keskelle.
Pakko tehdä uusi tankkausreissu.

Kiitos Kekkilälle inspiraatiosta ja annoksesta viherterapiaa!


* * *

I did'nt even know how much I miss the summer,
before I visited lovely Botanical Garden in Helsinki.







6 comments:

  1. Oijoi, tuo on just sitä terapiaa mitä tässä vaiheessa vuotta kaipaa oikein tosissaan! Itsekin olen viime päivinä kiikuttanut kotiin jos jonkinlaista uutta kukkaa, pakkastakin uhmaten. Oikeasti minulla on jo niin paljon kasveja, ettei varsinaista tarvetta olisi ollut, mutta minkäs teet, koska kevään kaipuu <3 Katselin juuri tänään ympärilleni, ja totesin että meidän koti alkaa muistuttaa pikkuhiljaa kukkakauppaa :-D :-D Ehkäpä se kevät tuo tähän helpotusta, kun pääsee tuonne pihalle möyrimään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mullakin tuli pakottava tarve saada lisää rehuja kotiin, vaikka tilat on rajalliset.
      Leikkokukkia nyt vähintäänkin. Ihania pakkaspäiviä Lyde!

      Delete
  2. Ihania kuvia!! Ihanaa vihreyttä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Scilla :) Ihania kuvia ja viherterapiaa löytyi sunkin blogistasi.

      Delete
  3. Harmitti niin, ettei päässyt mukaan hakemaan viherterapiaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se oli kyllä just sitä mitä tarttin tietämättäni. Olispa ollut kiva nähdä :)

      Delete